Sinkkikloridi, sinkkidikloridi, sinkki(II)kloridi vai sinkki(2+)kloridi?

Lukiokemiassa epäorgaanisia yhdisteitä nimetään systemaattisesti kahdella tavalla. Kummassakin on kyse oikeastaan samasta ainemääräsuhteisesta nimeämisestä, mutta molekyyliyhdisteillä lukumääriä on tapana ilmaista eri lailla kuin ioniyhdisteillä.

Kahden alkuaineen yhdisteessä elektronegatiivisempi alkuaine jätetään viimeiseksi ja varustetaan idi-päätteellä: HF on vetyfluoridi. Idille ei kelpaa kotoperäinen alkuaineen nimi: NaH on natriumhydridi.

Lukumääräsuhteet ilmoitetaan etuliitteillä: NO on typpimonoksidi, NO2 on typpidioksidi, N2O4 on dityppitetraoksidi ja NO100 on typpihehtaoksidi. Monoksidi on ainoa luvallinen sulauma (eli elisio), joten pentaoksidi on suositeltavampi muoto kuin pentoksidi.

Monoa ei tarvita nykyään Suomen marraskuussa eikä oikeastaan nimissäkään. Typpioksidi tarkoittaa samaa kuin typpimonoksidi, ja mono-sanalla vain korostetaan eroa dioksidiin. Siten divetymonoksidipelleily on huijausta ja veden oikea systemaattinen nimi on divetyoksidi.

Jos haluaa hienostella, vedestä voi käyttää nimitystä oksidaani. Sitä ei kuitenkaan ole luotu hienostelua varten: dikloorioksidaani ilmaisee, että atomien sitoutumisjärjestys on ClOCl, kun happidikloridi sanoo vain, että yhdisteen kaava on OCl2. Tosin aika harva kemistikään tietää, mitä oksidaani tarkoittaa.

Ioniyhdisteitä voi nimetä samaan tapaan kuin molekyyliyhdisteitä: FeCl2 on rautadikloridi. Se on IUPACin epäorgaanisten nimien oppaan eli Punaisen kirjan mukaan täysin käypä tapa. Sen sijaan Lukiokemian sääntökirjassa tällainen nimeäminen on kielletty. Valitettavasti kyseiseen kirjaan ei voi antaa linkkiä, vaan sitä luetaan tutustumalla monipuolisesti suomalaisiin opetusmateriaaleihin ja malliratkaisuihin.

Ioniyhdisteiden nimeäminen etuliitteillä voi tuntua alkuun yksinkertaiselta, mutta siinä on sudenkuoppansa. Esimerkiksi rautatrijodidi sisältää trijodidi-ioneja I3 ja kolme jodidi-ionia I sisältävä yhdiste onkin rautatris(jodidi). Samoin difosfaatti on P2O74− ja kaksi fosfaatti-ionia PO43− on bis(fosfaatti).

Lukiokemiassa onkin varminta opetella nimeämään ioniyhdisteitä hapetuslukujen avulla. Tällöin FeI3 on rauta(III)jodidi ja Fe3(PO4)2 on rauta(II)fosfaatti.

Hapetusluvun asemesta voi käyttää varauksia: CuCl2 on kupari(2+)kloridi ja CuCl on kupari(1+)kloridi. Ykkönen merkitään näkyviin, koska pelkkä plusmerkki voisi sekoittua optisesti aktiivisen yhdisteen kiertosuuntaan.

Hapetuslukuja ei voi kuitenkaan suin päin vaihtaa varauksiin, koska hapetusluku viittaa yhteen atomiin ja varaus kokonaiseen yksikköön: Fe3+– ja [Fe(CN)6]4−-ioneista koostuva kompleksiyhdiste Fe4[Fe(CN)6]3 on rauta(III)heksasyanidoferraatti(II) tai rauta(3+)heksasyanidoferraatti(4−).

Nimien varauksiin suhtaudutaan lukiokemiassa varmaan vielä pitkään varauksellisesti. Ne olisivat kuitenkin pedagogisesti perusteltuja, sillä hapetusluvut tulevat nykyään vasta neljännessä kurssissa mutta epäorgaanisia yhdisteitä pitää osata nimetä jo ensimmäisestä kurssista lähtien.

Varauksellisesti suhtaudutaan myös siihen, että nimessä on hapetusluku tarpeettomasti: KCl on kaliumkloridi eikä kalium(I)kloridi, sillä kaliumilla voi olla yhdisteissä vain hapetusluku +I. Mutta mistä tietää, millä alkuaineilla on vain yksi hapetusluku?

Vastausta ei kannata etsiä ainakaan MAOL-taulukoista. Siellä esimerkiksi kuparin ”yleisimpinä hapetuslukuina” on vain +II, vaikka kupari esiintyy yleisesti myös hapetusasteella +I. Taulukkokirjaan tukeutumalla CuSO4:n nimeksi tulisi kuparisulfaatti oikeamman nimen kupari(II)sulfaatti sijasta.

Osa alkuaineiden hapetuslukuja esittelevää jaksollista järjestelmää, jossa on kadmiumin kohdalla talon kuva, hopean kohdalla aterimien kuva, sinkin kohdalla sängyn kuva ja alumiinin kohdalla A-kirjaimen alle osoittava nuoli.
Vanhoina hyvinä aikoina 1990-luvulla MAOL-taulukoihin mahtui tietoa kuparin parin hapetusluvun verran.

Hapetuslukujen määrää voi näppärästi selvittää katsomalla, onko alkuaineen Wikipedia-artikkelien nimissä hapetuslukuja. Kuparilla hapetusluvullisia yhdisteitä on iso liuta, mutta kadmiumille löytyy vain yksi. Yksi vastaesimerkki ei kemiassa tarkoita vielä mitään, koska poikkeusten kehittäminen on monen yliopistokemistin elämäntehtävä.

Lukiokemisti ei tarvitse roomalaisia numeroita seuraavien alkuaineiden yhdisteissä: alkalimetallit (Li, Na, K, Rb, Cs), maa-alkalimetallit (Be, Mg, Ca, Sr, Ba, Ra), kadmium (Cd), hopea (Ag), sinkki (Zn), alumiini (Al). Neljä viimeksi mainittua muodostavat jaksolliseen järjestelmään oman saarekkeen, ja ne voi painaa mieleen yhdellä lauseella: Roomalaiset piilottavat kodin hopeat sängyn alle. Siis I:t ja V:t piiloon Cd:n, Ag:n, Zn:n ja Al:n yhdisteiden nimissä.

Kommentoi tai kysy aiheesta

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s