Kenraalien sanotaan valmistautuvan aina edelliseen sotaan. Sama pätee pääsykokeeseen osallistuviin. Lääkiksen vuoden 2016 hullun helpon heppakokeen jälkeen oli vaikea motivoida opiskelijoita tekemään vaativia tehtäviä. Seuraavan vuoden kokeen hankalat kemian kysymykset palauttivat korkean työmoraalin, ja viime vuoden vähän helpottuneet tehtävät näyttivät vähentäneen ponnistelun haluja lievästi.
Ensi valmennuskaudella ennustan haastavien tehtävien kysynnän kasvavan selvästi. Tämän vuoden valintakokeen kemian avoimet kysymykset ovat nimittäin sen verran soveltavia, että niissä voi jäädä lähestulkoon nollille, vaikka kirjan tehtäviä osaisi laskea kuin H2O:ta vain.
Kemian osuus oli mielestäni keskiverto-opiskelijalle vaikeampi kuin kahdessa edellisessä nelilaskinkokeessa. Viimeksi kemia oli näin vaativaa vuonna 2014. Sen kokeen tasolle ei sentään tällä kertaa ylletty, vaikka kokeissa samanlaiset absorbanssilaskut olikin.
Vaikeustaso on toki henkilökohtainen asia. Itselleni tämän vuoden koe oli miellyttävä: ei kovin hankalaa biokemiaa eikä virheitä tehtävänannoissa. Kotona ripeästi mutta huolellisesti tehtynä kemia tuli valmiiksi 80 minuutissa paria pientä kömmähdystä lukuun ottamatta. Sen sijaan esimerkiksi vuoden 2017 kemia oli minulle yhtä kärsimystä, oikeastaan ikävämpi kuin legendaarinen 2013.
Lääketieteellisen valintakokeen pitäisi testata lukiokemian osaamista, mutta todellisuudessa aihevalikoima on suppeahko ja yliopistokemian osaamisesta on etua. Kolmen viimeisen nelilaskinkokeen perusteella biokemiasta kysytään jatkossakin. Reaktiot sinänsä ovat tuttua lukion orgaanista kemiaa, mutta asiayhteys on sillä tavalla uudenlainen, että hyväkin lukiokemian osaaja (kuten minä) hämääntyy helposti. Kun kokeen laatijat vuosi toisensa jälkeen kaivavat kysymyksiä yliopiston biokemian oppikirjoista, kasvaa pääsykokelaankin houkutus tarttua samoihin opuksiin.
Jos lääkishakija kasvattaa biokemian painoa henkisen pääoman sijoitussalkussaan, tilaa saa tehdä KE5-kurssi. Lukiokemian hankalimmasta kurssista on näet nelilaskinaikana kysytty vain ihan yksinkertaisia juttuja. Happo-emästitrauksista ja puskuriliuoksista on näköjään tulossa uusi sähkökemia, jota kuulustellaan ehkä kerran viidessä vuodessa.
Tasapainolaskujen vähäisyyttä ei voi enää selittää logaritmien pelolla, sillä logaritmitaulukko oli nyt ensimmäistä kertaa käytössä kemian puolella. Ihan sattumastakaan ei aihepiirin välttämisessä välttämättä ole kyse. Hankalat puskuriliuos- tai neutraloitumislaskut nimittäin suosivat matemaattisesti lahjakkaita. Kun numeronmurskaajat pääsevät ensi keväästä lähtien papereilla sisään, valintakoeväylä näyttäisi kehittyvän soveltavaan suuntaan. Pääsykokeen ei kannatakaan matkia ylioppilaskoetta, jos lääketieteelliseen halutaan monipuolisesti erilaisia opiskelijoita.
Tämän vuoden kemian avoimissa tehtävissä ei voinut pullauttaa paperille vastauksia selkäytimestä. Tehtävätyypit olisivat olleet ennestään tuttuja vain niille, jotka ovat opiskelleet kemiaa yliopistossa. Eikä yksi vuosi oikein taitaisi riittää – mieluummin kaksi vuotta ja biokemia sivuaineeksi. Ja näin olisi vasta kemian osa pääsykokeesta hallussa.
On mahdotonta opetella kaikkea, mitä lääkiskokeessa saatetaan kysyä, mutta omaa asennoitumistaan voi kehittää. Pidin HEOssa kuluneella kaudella kustakin kurssista kolmentasoisia kemian kokeita. Jokaiseen niistä pyrin laatimaan kysymyksiä, jotka vaativat poikkeamaan kirjan tehtävien päähän iskostamasta mallista. Välikokeissa oli lisäksi käytössä käytännössä mahdoton aikaraja.
Minusta on parempi joutua epämukavuusalueelle jo valmennusaikana kuin olla harjoitusten perusteella ”yli 90 prosentin” kunnossa ja pitää silti koetta ”megalomaanisen vaikeana”. Toivottavasti HEOn lääkislinjan opiskelijat ovat nyt pääsykokeen jälkeen samaa mieltä.
Katso malliratkaisusta, miten Valkemisti olisi tehnyt lääkiksen tämänvuotisen pääsykokeen kemian tehtävät.