Muistisääntö on kuin ilmaveivi jääkiekossa: sen avulla helposti unholaan painuvasta asiasta, kuten maalista tai maahantulosta, voi tulla ikimuistoinen. Miten kehitetään iki- tai edes pääsykoemuistoinen muistisääntö?

Hyvä muistisääntö näyttäisi perustuvan kolmeen asiaan:

1. Täsmällisyys. Muistisääntö tuottaa tarkasti muistettavan asian ja vain sen.
2. Muistettavuus. Muistisääntö on vaivaton oppia ja palauttaa mieleen, eikä se vääristy helposti.
3. Kätevyys. Muistisäännön käyttäminen on nopeaa, eikä se edellytä erityisiä apuvälineitä tai olosuhteita.

Tarkastellaan näiden sääntöjen toteutumista tapauksissa, jotka suorastaan kärttävät muistisääntöä.

Kuun vaiheet

Jotkut ihmiset ovat sitä mieltä, että erityisesti luonnontieteiden opiskelussa ei tarvita muistisääntöjä vaan kaikki pitää osata johtaa perusperiaatteista. He visualisoivat mielessään Kuun, Maan ja Auringon kiertoratoineen ja kaltevuuskulmineen saadakseen selville, onko Kuu kasvavassa vai vähenevässä vaiheessa.

Me muut tukeudumme muistisääntöön: ”Kuu vähenee vasemmalta, ei vaan oikealta! Selitys: kuun vaihe olisi helppo muistaa kun V ja V eli väheneminen vasemmalta, mutta se on juuri päinvastoin.”

Kuumuistisäännöissä on valinnanvaraa: ”Kuunsirppi valehtelee: kun se muistuttaa P:n kaarta, pienenee ja kun S:n yläkaarta, suurenee. Paitsi siis että kun valehtelee, niin päinvastoin.”

Tällaiset ”mutta kaikki olikin vain unta” -tyyppiset muistisäännöt ovat kestämättömän epätäsmällisiä. Jos jo muinaiset roomalaiset puhuivat valehtelevasta kuusta, sen voi ehkä hyväksyä mieleenpainuvana poikkeustapauksena. Kesken Tornien taiston ei kuitenkaan ehdi arvailemaan, oliko harakka harmaa ja varis valkoinen vai oliko tämäkin muistisääntö keksitty väärän kuninkaan päivänä. Tilanne ei ole ollenkaan niin vakava, jos päinvastoinkäymiset sisällyttää muistisääntöön: ”Harakan harmaus on huijausta. Variksen valkoisuus on valhetta.”

Miten Kuun vaiheet pitäisi sitten muistaa? Oleellista on, että taivaalla näkyvät muodot muistuttavat kirjaimia D ja C (eivätkä todellakaan kirjaimia P ja K). Joku on oppinut, että C ”cutistuu” ja D ”durpoaa”. Toisaalta Wordin vaikutuksesta kaikki tietävät DOC-lyhenteen (COD ei ole yhtä tunnettu, ja olen useaan kertaan tarkistanut, ettei sitä ole myöskään OCD). Ensin tulee siis D-kuu, sitten O-kuu ja sen jälkeen C-kuu. Nykyäänhän Wordin tiedostopäätteessä on mukana myös uusikuu X.

Kellojen kääntäminen

Kun kelloja siirretään kesäajan vuoksi, kännykän kellon viisarit liikkuvat itsestään kesään päin. Näillä sanoilla sen itsekin aina muistan.

Kesäaikamuistisääntö ei oikeastaan ole kovin muistettava. Voisihan se olla myös talveen päin. Silti kesään päin jää mieleen, koska muistisäännölle joutuu altistumaan kaksi kertaa vuodessa joka paikallislehteä lukiessa tai aamushow’ta kuunnellessa, siinä missä munarikas pääsiäinenkin on vain kerran vuodessa. Muistettavuuden voi korjata myös alkusoinnuilla: kesää kohti.

Mentiin sitten kesää päin tai kohti, ei ole varmaa, tarkoitetaanko edellistä vai tulevaa kesää. Samalla tavalla kissanpentu ui aina rantaa kohti, mutta voi se olla vastarantakin. Muistisäännön tulkitsee toki luonnostaan tarkoittamaan lähintä kesää, mutta saivartelun voisi välttää täsmällistämällä säännöksi kuluvan vuoden kesää kohti tai lyhyemmin ja alkusointuisammin kuluvan kesää kohti.

Kesäaikamuistisääntöä ei ehkä kuitenkaan kannata enää parannella, kun se taitaa olla katoavaa kansanperinnettä samaan tapaan kuin spring forward, fall back. Ja ne, jotka johtavat kaiken perusperiaatteista, päättelevät kellojenkääntösuunnan tietysti sen vaikutuksista energiankulutukseen.

Väli-ilmansuunnat

Yksi suomen kielen viehättäviä tai viheliäisiä ominaisuuksia on se, että väli-ilmansuunnilla on nimet, jotka eivät millään muotoa liity pääilmansuuntiin. Jos unohdetaan se, että Savossa länsi voi olla luode, väli-ilmansuunnat voi muistaa esimerkiksi lauseesta koira kalusi lounaaksi luuta eli koillinen, kaakko, lounas, luode.

Muistisääntö ei ole kovin täsmällinen, koska siitä ei ilmene, että ilmansuuntien luettelu alkaa kello 13.30 ja etenee auringon viitoittamaa tietä. Muistisäännön muistettavuus ontuu pahasti, sillä lause voisi hyvin olla myös: koira kalusi luuta lounaaksi. Tai ehkä se palautuu mieleen ihan eri muodossa: koira söi välipalaksi luun.

Paras löytämäni väli-ilmansuuntamuistisääntö on: ovessa lukko, maassa loka. Ovessa eli ylhäällä on vasemmalta oikealle luode ja koillinen. Maassa eli alhaalla on vasemmalta oikealle lounas ja kaakko. Lukko ja loka sointuvat yhteen, joten lause on helpohko muistaa.

Kuukausien pituudet

Maailman luultavasti levinnein muistisääntö kertoo, missä kuukausissa on 31 päivää: kun asettaa nyrkit vierekkäin, rystyset merkitsevät 31-päiväisiä kuukausia ja rystysten väliset kuopat muita kuukausia. Tässä muodossa muistisääntö on täsmällinen. Sen sijaan yhdellä nyrkillä sudenkuoppana on se, että heinäkuurystysen jälkeen ei tulekaan elokuukuoppa vaan sama rystynen uudestaan.

Rystyssääntö on varmaan kaikista muistettavin muistisääntö, sillä se on niin erikoinen. Muistisääntö ei kuitenkaan ole kätevä: Ensinnäkin kaikilla ei ole kahta kättä tai niitä ei liikene käytettäväksi esimerkiksi autolla ajaessa. Toinen, pahempi ongelma on se, että rystyssääntö on auttamattoman hidas, jos sen avulla haluaisi selvittää esimerkiksi lokakuun päivien määrän.

Maailmanlaajuinen suosio ei siis takaa laatua, vaan tarvitaan parempi kuukausimuistisääntö. Suomalainen voi muistaa 30-päiväiset kuukaudet sanoista kesy marhu, mutta marhu ei ole karhu ja helmikuu pitää muistaa erikseen.

Itse mietin tarvittaessa, tuleeko kuukauden viimeisestä päivämäärästä järkevä 31 päivällä. Tähän ikään mennessä on altistunut niin valtavalle päivämäärämäärälle, että mahdottomat vaihtoehdot osaa helposti hylätä: 31.1., 31.2./30.2., 31.3., 31.4., 31.5., 31.6., 31.7., 31.8., 31.9., 31.10., 31.11., 31.12.

Mikä tahansa oirekimppu

Lääketieteessä on pahamaineisen paljon muistettavaa, joten ei ole ihme, että iso osa lääkäreistä ja hoitajista on muistisääntöjen orjia.

Onko potilaalla epäilyttävä luomi? Se selviää, kun muistetaan VARO. Voisiko vanhuksella olla virtsanpidätyskyvyttömyyttä? Pulma ratkeaa, kun muistetaan DIAPPERS ja URINE. Tuliko vastaanotolle tajuton ihminen? Siitäkin selvitään, kun muistetaan AEIOU, MIDAS, TIPS ja VOI IHME!!

Tällaisissa kirjainsanamuistisäännöissä on yleensä toivotonta täydellisesti yhdistää täsmällisyys ja muistettavuus. Muistisääntöjen ehdoissani täsmällisyys on tarkoituksella etusijalla: hauska tai näyttävä muistisääntö jää mieleen ja pääsee lehtiin mutta on joutava, jos se ei auta muistamaan.

Aivoinfarktin iskiessä PIAN on äkkiä hyödytön. Varmaan P:stä voi tulla mieleen puheen sammallus ja I:stä ilmeen roikkuminen, mutta miten voi muistaa, että A on avuton raaja ja N on nyt 112? Parempi muistisääntö olisi PIR112. Siinä kirjaimet viittaavat johdonmukaisesti tarkasteltavaan asiaan (eivätkä sen laatuun), ja luku 112 viittaa toimintaohjeeseen eli hätänumeroon pirauttamiseen. Numerot tuovat yhtä lailla kiireen tuntua kuin pian-sana.

Jos kirjainsanassa on kaksi samaa kirjainta, täsmällisyys kärsii, jos asioiden järjestyksellä on merkitystä. Onko liikuntavamman hoidon KKKK:ssa etenemisjärjestys kylmä, koho, kompressio, koti? Ja oliko viimeisen K:n merkitys sittenkin kevennys tai kipulääke? Englanniksi voisi ehkä järjestää paneelikeskustelun, jossa väiteltäisiin siitä, onko oikea toimintaohje ICE, RICE, PRICE vai POLICE.

Muistisääntösäännöt

Nyt pitäisi vain painaa mieleen, että oleellista muistisäännöissä ovat täsmällisyys, muistettavuus ja kätevyys. Haluaisin ajatella suurellisesti, että tämä keksimäni kolmen ehdon joukko on jonkinmoinen hyvän tahdon ele maailmalle. Eräänlainen kollektiivinen käsisuudelma, olkaa hyvä: tässä muiskaus kädelle.